Kotimaiset marjat

Suomen luonnossa on kymmeniä luonnonvaraisia marjoja, mutta niiden lisäksi on olemassa myös runsaasti viljeltäviä marjoja. Näitä ovat esimerkiksi puutarhamansikka ja -vadelma sekä herukat ja karviaiset. Mansikoiden pääsato korjataan heinäkuussa, mutta ensimmäiset mansikat kypsyvät jo juhannuksen tienoilla. Herukoiden kypsymisaika on syksymmällä, ja niitä käytetään pääasiassa mehuihin sekä tuore- ja pakastemarjoina.

Mansikka

Mansikka ei itse asiassa ole määritelmällisesti marja, vaan hedelmä joka kuuluu ruusukasvien heimoon. Mansikan syötävä osa on paisunut kukkapohjus. Puutarhamansikka syntyi 1800-luvulla, kun Euroopassa risteytettiin rinnakkain viljeltäviä villejä pohjois- ja eteläamerikkalaisia lajeja. Puutarhamansikat ovat suuria ja makeita, ja ne sisältävät runsaasti vettä. Suuren vesipitoisuuden vuoksi ne sisältävät vain vähän energiaa, eivätkä ne kestä pitkiä aikoja tuoresäilytystä.

Suomessa viljeltäviä mansikkalajikkeita ovat esimerkiksi, Jonsok, Polka, Bounty ja Senga Sengana. Lajikkeita tulee koko ajan lisää markkinoille, ja ne pyritään valitsemaan siten, että lajikkeet sopivat tuorekäyttöön ja säilöntään. Lajikkeiden kehittämisessä tähdätään muun muassa mansikan parempaan taudin- ja pakkasenkestoon. Mansikan viljelyä on kokeiltua myös kuukausimansikkana, mutta näin tuotettu sato on vähäinen ja vaatimattoman makuinen. Mansikan satokautta on saatu aikaistettua lisääntyneellä kasvihuoneviljelyllä ja avomaiden suojaharsoja käyttämällä.

Mansikka säilyy vain lyhyen aikaa jääkaapissa 2–5 °C lämpötilassa. Mansikkaa säilötään yleensä pakastamalla tai keittämällä sitä hilloiksi tai mehuiksi. Sitä käytetään yleisesti esimerkiksi hedelmäsalaateissa ja kakuissa. Mansikan rakenne kärsii pakastaessa, mutta esimerkiksi kakunkoristeiksi mansikoita voi koettaa pakastaa pienen määrän laakealla tarjottimella, jolloin ne jäätyvät nopeammin ja säilyvät kauniimpina.

Herukat ja karviaiset

Herukoiden toinen nimitys viinimarja on suora käännös ruotsinkielisestä nimestä vinbär, ja se viittaa viinimarjojen käyttöön juomien valmistuksessa. Herukka on aiemmin ollut murresana, joka on vakiintunut yleiseen käyttöön viinimarjojen nimityksenä. Suomessa tavataan yleisimmin kolmea eri herukkalajia, mustaherukkaa, punaherukkaa ja valkoherukkaa. Näiden lisäksi samaan Ribes-sukuun kuuluvat myös piikikkäät ja pitkäterttuiset karviaiset.

Herukat sisältävät melko vähän energiaa suuren vesipitoisuutensa vuoksi, mutta ne sisältävät runsaita pitoisuuksia vesiliukoisia vitamiineja ja kivennäisaineita. Mustaherukka sisältää C-vitamiinia noin 130–180 mg/100 g tuoreita marjoja, punaherukassa vastaava pitoisuus on noin 50–65 mg ja karviaisessa 35 mg. Yleisimmin herukoita käytetään tuore- ja pakastemarjojen lisäksi mehuina, hilloina ja hyytelöinä. Lisäksi moni kotimainen viini ja likööri pohjautuu herukoihin.

Punaherukkaa on luultavasti viljelty Keski-Euroopassa 1500-luvulta alkaen, mistä se on levinnyt 1600-luvulla Skandinaviaan. Punaherukkaa esiintyy luonnonvaraisena koko Suomen alueella. Mustaherukka on viljelykasvina nuorempi. Sen viljely on aloitettu pohjoisessa Manner-Euroopassa todennäköisesti noin 400 vuotta sitten, jonka jälkeen se on levinnyt Brittein saarille ja sieltä edelleen 200–300 vuotta sitten Skandinaviaan. Suomessa mustaherukkaa esiintyy luonnonvaraisena ja puutarhoista luontoon villiintyneenä.

Vadelma

Vadelmaa on viljelty 1500-luvulta alkaen. Vadelma kuuluu ruusukasveihin ja vadelmanmarja on kerrannainen luumarja. Alun perin vadelman viljely on alkanut luonnonvadelmista, joilla on yhä tärkeä rooli vadelmien jalostuksessa muun muassa niiden aromin ansiosta. Viljellyt vadelmalajikkeet eroavat merkittävästi luonnonvadelmista esimerkiksi marjojen koon ja rakenteen sekä verso- ja marjamäärien perusteella. Suomessa viljeltäviä vadelmalajikkeita ovat muun muassa Ottawa, Musoka, Preussen sekä Veten. Suomessa on myös kehitetty ensimmäinen suomalainen lajike Ville.

Myös vadelman sisältämä energiamäärä on sen vesipitoisuuden vuoksi alhainen, mutta vadelma sisältää kuitenkin runsaasti erilaisia kivennäisaineita. C-vitamiinipitoisuudeltaan se ei kuitenkaan aivan pärjää monille muille kotimaisille marjoille.  Vadelmat säilyvät jääkaapissa vain lyhyen aikaa, ja marjat kannattaakin jatkokäsitellä nopeasti niiden poimimisen tai ostamisen jälkeen esimerkiksi pakastamalla, mehustamalla tai tekemällä niistä hilloa.