Kotimaisen Ruuan Ostaminen On Ekoteko osa 2

Kaikki ruoka on pahasta ja kaikenlaiset ostokset tietävät, että nyt jossakin kuoli oranki perhe palmuöljy plantaasin alta tai jossakin käytettiin lapsityövoimaa uusien kenkiesi tekoon.

 

Kotimaisen Ruuan Ostaminen On Ekoteko osa 2

Avokado buumin alkulähteillä innostuttiin avokadon olevan terveellinen ja ekologinen vaihtoehto ja tuo hyviä rasvoja sisältävä energia pommi vietiin käsistä kaupan hyllyiltä. Sitten heti perään tulikin kuitenkin uutiset siitä, että tuon herkullisen hedelmän taikka kasviksen kasvatus tuhlaa aivan jumalattomia määriä vettä ja tästä syystä paikalliset avokadoviljelmien lähellä kärsivät veden puutteesta. Ja monet, monet muut kuluttajille ensiksi terveelliseksi ja ekologiseksi asetetut tuotteet muuttuvatkin heti perään joko epäterveellisiksi tai luonnolle kuormittaviksi. Miten tästä tietoviidakosta löytää sitten ne oikeat ja merkittävät ja itselle merkitykselliset asiat, ilman että vahingossa taas hurahti johonkin kaupalliseen mainontaan, mikä antoi väärää kuvaa kuluttajalle tuotteen ja asian ekologisuudesta. Siinäpä vasta pulma. Mediatietoisuus ja hereillä ja valveilla olo on arkipäivää kuluttajalle, vastuu ei kuitenkaan pitäisi olla pelkästään siellä vaan yritysten toiminnassa.

Kuluttajaa koitetaan huijata jatkuvasti

Muun muassa eräs Suomalainen lihantuottaja mainostaa omaa pekoniansa Suomalaisena pekonina. Tämä houkuttelee kuluttajat ostamaan pekonin, tukien kotimaisuutta, ajatellen mielessään, että se on lähellä tuotettua ja siksi tuoretta, luo työpaikkoja ja on ekologinen valinta. Tämä ei kuitenkaan missään tapauksessa kyseisen tuotteen kohdalla pidä paikkaansa. Sillä vaikka liha itsessään on kotimaista, se leikataan Puolassa. Mitä ihmeen järkeä tässä touhussa on enää. Kuluttaja siis suoraan huijataan ostamaan tuote, jonka teossa ei olla käytetty mitään järkeä. Kuvittele, että ensin tuo kyseinen liha teurastetaan Suomessa. Sen jälkeen se lähetetään kylmäkuljetuksella, joko rekassa tai ehkäpä lentäen Suomesta Puolaan tehtaalle, jossa se leikataan ja pakataan ”suomalaisiin” muoveihinsa. Siihen lyödään leimat, kotimaista lihaa ja pienellä präntillä että tuotettu Puolassa. Tämän jälkeen valmis pakkaus lähetetään Suomeen takaisin, josta se tukun kautta lähetellään ympäri Suomen maata eri alue tukuille ja sitä kautta ruokakauppojen hyllyyn. Mieti kuinka paljon vaivaa ja aikaa tähän menee. Ja kuinka kauan siihen menee, että liha, joka teurastettiin naapurissasi, kävi heittämässä ympyrän Puolan kautta, mahdollisesti toiselle puolelle Suomeen tukkuun, josta se kuljetetaan takaisin lähikauppaasi. Kaiken tämän välikäden ja toiminnan seurauksena käytettiin katkeamatonta kylmäketjua, joka vie huomattavasti luonnonvarojamme. Ekologisempi vaihtoehto on ostaa puolalaista lehmän lihaa, josta pekoni on myös tuotettu Puolassa, tällöin puolet tuosta kylmäketjusta on kuitenkin voitu pelastaa.

Paineet ovat kovat

Nykypäivänä painetta tulee lähes joka puolelta ja ihmisten pitäisi olla terveellisiä, liikkua tunteja päivässä, tehdä paljon ja hartaasti töitä mukisematta, elättää perhe ja kasvattaa lapset ja samaan aikaan pitää omasta Mind Fulnesista huolta ja ottaa omaa aikaa sekä nähdä ystäviä. Tällaisen paineistuksen alla yhteiskunnassamme tapahtuu joka puolella romahduksia. Ihmiset eivät ole vieläkään muuttuneet superihmisiksi ja liika tekeminen vaurioittaa meitä niin henkisesti kuin fyysisestikin. Tämän päälle myös maailman tilasta pitää huolestua. Siitä pitäisi ennen kaikkea huolestua niiden, jotka yhteiskuntaa pyörittää, suuryritykset. Heidän teoillaan on eniten merkitystä siihen, mihin suuntaan ilmastonmuutos menee. Poliitikot ja maailman laajuiset liitot voisivat ajaa asioita etenemään vauhdilla mutta korruptoitunut poliittinen kenttä ei anna tämän tapahtua. Kuluttajille sysätään paljon tietoa ilmastonuutoksesta ja siitä kuinka omilla valinnoilla tehdään muutos. Tämä ei kuitenkaan ole riittävää, ellei suuryritykset lähde vetämään tuota veturia, sillä ilman heidän panosta, ei muutos tapahdu.

Paineet ovat kovat